“Nuuka. Kerran se kuulu lähettänneen nootin alkomahooliministerille jotta ne pienentäis pullojenkorkkia parilla jengalla jottei kaikki viinat kulu loppasuille renginretaleille.”
Matkalla Nakkilaan vettä tihutti useaan otteeseen. ”No niin, nyt ne saavat näytellä puolityhjälle katsomolle.”
Ehdin perille vartin yli kuudeksi. Parkkialue oli jo mukavasti täytetty. Autosta noustessani satoi edelleen, mutta teatterialueelle käveleviä ihmisiä se ei tuntunut haittaavan. Puoli seitsemältä lippujono oli 50 metrin pituinen. Iloinen parikunta lippuluukulla kehui käyvänsä jo toistamiseen, ja kolmatta käyntiä jo suunnitellaan.
Porukkaa valui hiljalleen katettuun katsomoon. Lisäpenkkejä aseteltiin paikoilleen. Taivaalla jyrähteli. Ilma oli lämmin. Täysi katsomo silmien edessä, mikä sen hienompaa näyttelijöille. Tällä kertaa keskityin sekä näyttelijöihin että yleisön reaktioihin.
17.7.2007 – Kolmas katsomiskerta
On ilo seurata rentoutuneita näyttelijöitä. Vuorosanat soljuvat, kohtaukset vaihtuvat töksähtelemättä. Kirosanat muuttuvat välimerkeiksi, huokauksiksi. Näyttelijät nauttivat rooleistaan. Liian rennoksi ei kuitenkaan pidä mennä, sillä Simpauttaja (Olli Tuominen) oli liukastua hypätessään märälle lautalattialle. Niin, viime kerralla jätin Simpauttajan analysoimisen lähes kokonaan pois. Nyt korjaan asian.
Aluksi suhtauduin hieman skeptisesti Simpauttajaan. Ensi-illassa Simpauttaja tuntui kaksijakoiselta. Siinä oli tilkka Kuoppalaa ja pieni pala Rokkaa, mutta nyt siinä oli jotain uutta, omaa parempaa tulkintaa. Hyvä, Olli! Liian monta kertaa olen nähnyt elokuvasta lainattuja maneereita ja äänenpainotuksia. Tosin ei siinäkään mitään väärää, ja kansa tykkää, mutta kyllä sitä toivoisi että joku renginretale uudistaisi edes vaaksan verran Simpauttaja-hahmoa. Olli Tuomisen Simpauttajassa on enemmän sitä kulkurijätkää ja työmiestä kuin baskeripäistä poikkitaiteilijaa. Dramatisoinnin filosofioita on karsittu vahvalla kädellä ja hyvä niin. Hevosen paskat saivat jäädä paviljonkiin. Mutta haju elää.
Oli hyvä että näin sekä Eelin (Leena Vilppala) että Lyylin (Sirkku Kiesewetter) toisella tuplaroolituksella. Tämä uusi Lyyli oli toden totta sellainen kansanomaisempi juoruämmä, kettumaisempi kyylä. Vaikka ei siinä toisessakaan Lyylissä mitään moitittavaa ole. Eelistä jäi mieleen vahva tilannekuva huolestuneena äitinä lantatunkiolla. Tässä Eelissä tuntui olevan enemmän kylänakkaa ja nalkuttajaa. Vaimot ovat kovin erilaisia, hienoa.
Kuuno, voe pervele, eläytyi raivoonsa niin uskottavasti että katsomo hiljeni, ja Julia (Eija Haapasaari) kalpeni. Kuuno (Simo Onnela) tykitti repliikit nopeasti, kovaa ja erittäin hyvin artikuloiden. Joka sanasta sai selvän. Julian tulkintaan on tullut paljon rentoutta ja oli siellä vähän irrotteluakin. Impalla (Jeremias-Petteri Nieminen) ja Marketallakin (Mira Lukka) oli hienovaraista leikittelyä keskenään. Vaarana on että jos irrottelee liikaa niin homma menee helposti yleisön kosiskeluksi tai nuoret rakastavaiset muuttuvat turhankin alaikäisiksi. Näin ei onneksi käynyt.
Miten yleisö reagoi?
Havaitsin että nyt alkaa yleisön seassa olla Simpauttaja-tuntijoita. Joidenkin repliikkien kohdalla tuntui kuin yleisö olisi kyyristynyt odottamaan tiettyä sanaa tai sutkausta. Ja sitten kun näyttelijä sanoi sen, yleisö nousi taas vakioasentoon naurunpyrskähdyksen säestämänä. Tässä on kuitenkin näytelmä joka vetää myös miehiä katsomoon. Vanhaa äijää istui rivissä seuraten tiiviisti dialogia. Keski-ikäiset naiset nauroivat kuorossa. Kaukaisimmat vieraat olivat Pohjois-Karjalasta, kuulemma. Länsirintama on murrettu.
Välillä tuntui taas siltä kuin olisin seurannut tv-sarjaa, niin vahvasti kohtaukset leikkautuivat ja soljuivat eteenpäin. Enää ei haitannut vaikka näyttelijät esiintyivät osaksi selin. Ja ihme kyllä, vaikka tihutti, niin äänentoisto (Jari-Matti Manninen) toimi loistavasti. Nyt oli dialogi ja äänimaisema tasapainossa. Minä uskoin, että kurjet lensivät näyttämön ylitse.
Esitystä katsellessa tuli haikea olo. Kohta tämäkin kesä päättyy, ja Simpauttaja lähtee uusille aroille, vieraille preerioille. On hyvästijätön aika, ystävät hyvät. Seitsemän kymmentä harjoituskertaa on jättänyt jälkensä näyttelijöihin ja varmasti myös ohjaajaan. Lopputulos on ollut positiivinen. Nakkilan kesäteatteri voi olla ylpeä uurastuksestaan. Tämä koskee koko henkilökuntaa.
Seitsemän esitystä jäljellä!
Nyt kannattaa tehdä jo lippuvarauksia jos tulet pitkästä matkasta. Tee niin vaikka tulisit läheltäkin. Kaikki ovat tervetulleita!
